Kumppanisi kaupalliseen menestykseen

 

Pitkän linjan osaaja, kokenut johtaja. VTM, MKT, tutkija.

Olen työskennellyt yli 20 vuoden ajan kehitys- ja johtotehtävissa, joista useamman vuoden yritysten tai liiketoimintayksiöiden johtoryhmissä mm. toimitusjohtajana ja kaupallisena johtajana. Lisäksi olen jatkuvasti kehittänyt osaamistani opiskellen mm. markkinointia, palvelumuotoilua ja muutosjohtamista. Tällä hetkellä teen yritystoiminnan ohella väitöskirjatutkimusta matkailun vastuullisuudesta. Kokemusta, näkemystä ja kontaktiverkostoa sekä liike-elämässä että poliittisen päätöksenteon piirissä on karttunut runsain mitoin. 

 

Näin yhteistyökumppanit ovat kuvanneet minua:

* Luotettava

* Ammattimainen

* Osaava

* Nopea

* Tehokas

* Inhimillinen

* Huumorintajuinen

 

Minulle tärkeää on sinun ja yrityksesi onnistuminen! Olen jo kirjoittanut oman menestystarinani - nyt haluan auttaa sinua tekemään omasi. Tähän asti asiakkaani ovat olleet erittäin tyytyväisiä työhöni ja tukeeni kaikilla kolmella osa-alueella (kaupallinen kehittäminen, julkiset kilpailutukset, rekrytointi). Tähtään samaan korkeaan tasoon myös jatkossa!

 

Asiakkaan sanoin:

"Elena has been helping us in tendering, commercial development, out-sourcing new brands and recruitment. Co-operation with her was very smooth and easy, and I found her deep commitment, effectiveness, speed and quality of work impressive. All our joint projects ended up succesfull in the midst of challenging times, and I can warmly recommend her support and advisory to any company!"

 

Kristoffer Olsson

Founding Partner, Jotunfjell Partners AS

 

Thor Hauge

Func. Retail Director, Airport Retail Group AS

Associate Partner, Jotunfjell Partners AS